Faktoja ja mielikuvitusta

Olofin tarinaan liittyvät tosiasiat ovat peräisin erilaisista lähteistä.  On olemassa historiallisia lähteitä, kuten kirjeitä, kuulustelupöytäkirjoja ja päiväkirjoja.  Ajalta on säilynyt myös karttoja ja esineitä, jotka löydettiin, kun Vasa nostettiin 1900-luvulla.  Kaikkien näiden lähteiden ansiosta tiedämme paljon telakasta, Vasan rakentamisesta, onnettomuudesta ja aluksella olleista ihmisistä. 

Tiedämme, että Margareta Nilsdotter oli telakan korkea-arvoinen johtaja.  Lähteet osoittavat myös, että vara-amiraali Erik Jönsson Krämer purjehti Vasalla.   Tiedämme, että hän oli melko vanha, 68-vuotias, kun Vasa upposi, ja että aluksi oli epävarmaa, jäisikö hän henkiin.  Onneksi hän kuitenkin selvisi hengissä ja häntä kuulusteltiin linnassa kuukautta myöhemmin.  Kuulustelussa Krämer kertoo syöneensä aterian Vasan kajuutassa "yhdessä poikansa kanssa" sinä päivänä, jolloin laivan oli määrä lähteä.  Ateria koostui lihasta ja leivästä. Uskomme, että poika oli hänen henkilökohtainen palvelijansa tai renkinsä, kuten tuolloin sanottiin.  Emme kuitenkaan tiedä hänen renkipoikansa nimeä, mutta olemme tarinassa antaneet hänelle nimen Olof.  Krämer kuvaa edelleen itse onnettomuutta ja sitä, kuinka hän Vasa-aluksen upotessa juoksi kannen alle katsomaan, olivatko tykit kunnolla kiinni.  Ne olivat.  Hänen renkipoikaansa ei sen sijaan koskaan kuulusteltu.

Erik Jönsson Krämer eli vielä muutaman vuoden, ja hänet on haudattu Villbergan kirkkoon Uplantiin. 

Myös joitakin muita miehistön jäseniä kuulusteltiin onnettomuuden jälkeen.  Näin tiedämme, että he olivat osallistuneet jumalanpalvelukseen, luultavasti Tukholman suurkirkossa, ennen kuin he lähtivät matkaan sunnuntaina 10. elokuuta 1628.  Tuohon aikaan oli itsestään selvää, että jumalanpalveluksessa käytiin joka sunnuntai.  Suurkirkko sijaitsee edelleen Tukholman Vanhassakaupungissa.

Kuulustelussa käy myös ilmi, että amiraali Fleming testautti Vasan muutama viikko ennen lähtöä nähdäkseen, kuinka vakaa se oli vedessä.  Kolmekymmentä ihmistä laitettiin juoksemaan edestakaisin yläkannella.  Tämä tehtiin, kun Vasa oli valmiina kaupungin keskellä sijaitsevan linnan alapuolella. Lähistöllä olleet näkivät omin silmin, että alus ei läpäissyt testiä.  Jotkut tiesivät näin, että Vasasta oli tullut liian korkea, eli se ei kestäisi kovaa tuulta. Kuningas Kustaa Aadolf ei kuitenkaan ollut kotona, eikä kukaan uskaltanut kertoa hänelle totuutta.

Useiden kirjeiden perusteella tiedämme, että Vasan lähtiessä satamasta aluksella oli naisia ja lapsia.  Jotkut lapset saattoivat olla vain vieraita, mutta toiset saattoivat olla osa miehistöä. He olivat laivapoikia ja renkejä. Laivapojat olivat nuoria merimiehiä, kun taas rengit olivat palvelijoita. 

Tarinan lopussa saamme tietää, että suurin osa Vasan tykeistä nostettiin jo 1600-luvulla.  Tämä tiedetään Tukholmassa vierailleen italialaisen papin kirjoittamasta päiväkirjasta. Päiväkirjassaan hän kuvailee, kuinka hän itse oli paikalla ja näki, kun tykit nostettiin aluksesta.  Siksi Vasa-museossa on nykyään vain kolme aitoa tykkiä.

Tarina päättyy arkkuun, jossa on hattu. Se löytyi Vasa-aluksesta, kun alus nostettiin vuonna 1961.  Arkun sisällöstä näkee, että siinä oli usean ihmisen tavaroita.  Emme tiedä, oliko joku näistä Krämer, mutta kyseessä on täytynyt olla rikas henkilö. Päällimmäisenä oleva hattu oli erittäin arvokas ja moderni. 

Laivasta löytynyt kultasormus on ainoa Vasasta peräisin oleva kultaesine.  Koska Erik Jönsson Krämer oli laivan vaikutusvaltaisin henkilö, on oletettu, että se oli hänen.  Lisäksi sormus löytyi laivasta ulos huuhtoutuneen portaikon vierestä.  Kuulustelussa Krämer kertoo, että hän pääsi hädin tuskin ylös tykkikannelta, koska kuohuva vesi oli vienyt osan portaista mennessään. Emme kuitenkaan voi olla aivan varmoja siitä, että kultasormus oli hänen.